KORONAINFOA
Koronaviruksen (COVID-19) aiheuttaman tilanteen vuoksi tullessasi seurakuntaan, huomioi seuraavat seikat:
- Huolehdi hygieniasta mm. pesemällä kätesi. Desinfiointiainetta on eteisessä.
- Jää kotiin, jos olet flunssainen tai sairas
- Pitedään etäisyyttä toisiimme seurakunnassa. Osa penkeistä on poistettu käytöstä
- Käytettävissä on kolme sisääntuloa ja tilaa: sali, parvi ja pohjakerros
- Tilaisuuksien järjestäjät ohjeistavat jumalanpalveluksiin vaikuttavista käytännöistä, kuten ehtoollisen jako
- Käytä kasvomaskia THL:n ja Kainuun Soten suositusten mukaisesti. Kasvomaskeja on saatavilla eteisessä.
- Viranomasen vaatima toimintaohje tartuntatautien ehkäisemiseksi on luettavissa eteisessä.
Seurakunnan toiminta perustuu vapaaehtoisiin lahjoituksiin. Kokoustoiminnan ollessa rajoitettua lahjoituksia voi tehdä normaaliin tapaan tilisiirtona. Vastuumme mm. lähetystyössä jatkuvat poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta.
Tällaisina erikoisina aikoina Jumalamme kuulee rukouksia – kuten on aina kuullut. Seurakuntalaisia kehotetaan pitämään yhteyttä sekä Jumalaamme että keskenään.
Lisätietoa on koronavuruksesta on saatavilla esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19